perjantai 27. syyskuuta 2013

Hei Serssijat !
Millä mallilla opiskelut teillä. Prosessoinu olen tulevaa tuotekehitystäni.Konkreettista ei ole vielä syntynyt.Työpaikkaohjaajan kanssa kävin keskustelun tänään ja se oli erittäin antoisa.Selkeyttyi ajatuksia ja antoi potkua.Muuten 10-11.10 Hannan tapaamiseen kannattaa miettiä kysymyksiä valmiiksi, tai lähettää, niin häneltä varmaan saa ohjausta.

torstai 26. syyskuuta 2013

Tyhjäkäynti kielletty :)

Huomasin kerran töihin mennessä tämmäsen kyltin työpaikan ulkoseinästä! :)
-joka kerta sen jälkeen olen yrittänyt ottaa tosissaan tämän varoituksen! :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Heleppo tehtävä ; Tule asiakkaalle tutuksi


1. HELPPO TEHTÄVÄ, tule asiakkaalle tutuksi....


Ensimmäinen kohtaaminen, muistatko minut...?

Perusajatus tehtävässä oli tuoda kasvottomat ja tuntemattomat kotihoidon hoitajat tutuksi ennen ensimäistä kohtaamista tai jo palvelun piirissä olevien vanhusten muistin virkistykseksi tai muualla oleville läheisille/omaisille  kasvoksi - kuka kotona oman läheisen kanssa tekee arjen mielekkyyteen ja kohtaamisiin uusia valonpilkahduksia.
Etenkin muistisairaiden vanhusten on vaikea mieltää kuka käy kotona esim. jakamassa lääkkeitä, seuraamassa vointia tai tekemässä muita hoitoon liittyviä toimenpiteitä.
 Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa....
Ajatuksena on jättää asiakkaan kotiin kuva myöhemmin katsottavaksi ja muisteltavaksi . Päivämäärä ja tarina kuvan hetkestä.

Hetki vanhuksen kanssa on kuin kukkanen  luonnossa. Se kuihtuu, ellei sitä hoida ja vaali ainutlaatuisena.

 Tehtävänä ja jatkoon työstettävänä konkreettisena tuottena on pyrkimys kehittää asiakkaalle jätettävä "käyntikortti", johon vielä haetaan lupaa muilta tiimin jäseniltä (kuvallinen kortti) sekä tekstiosa muokattavana .Jatkossa käyntikortit ovat vuodeosastolla ja pkl:lla asiakkaille jaettavana. 

Tervehdys kaikille...

Kyselinpä tässä Työkeskuksen asiakkailta tuosta unelmoinnista.
Tällaisia unelmoinnin kohteita tuli esille...

Unelmoin...
- Lottovoitosta
- Yksi kaveri unelmoi linnunpöntöstä, koska entinen oli mennyt rikki
- Olisin ammattikalastaja
- Sais pysyä terveenä
- Sais kulkea täällä töissä
- Haluaisin laulaa yleisön edessä
- Että sairaudet paranis

Että tämmöstä tällä kertaa

Kuulostellaan
t. Heino K

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

OPPMISTEHTÄVÄ 1: PIENIÄ ASKELEITA ARJESSA - HELPPO TUOTEKEHITYSTYÖ



 UUDET PELISÄÄNNÖT

Jokaisessa työyhteisössä on viralliset tai epäviralliset pelisäännöt. Työhyvinvointia, osaamista ja aikaansannoksia tukee henkilöstön kanssa yhdessa tehdyt pelisäännöt ja sopimukset. 
Meidän työyhteisössä on kirjoitetut pelisäännöt "edelliseltä vuosituhannelta" - Nyt on uudistamisen aika.
Otan työntekijät mukaan kehittämiseen käyttämällä ideariihimenetelmää.
Kerron osastotunnilla "Helposta tehtävästä" Työntekijät saavat eri värisiä tarralappuja joihin kukin kirjoittaa  5-7 työhyvinvointia sekä 5-7 asiakaslähtöistä pelisääntöä.
Kannustan henkilöstöä yhdistämään omia ja toisten ideoita kuitenkaan arvostelematta muiden ideoita.




Osastotunti
Tarralapuille kirjoitetut pelisääntöehdotukset  ryhmittelen  työhyvinvoinnin ja asiakaslähtöisen jaottelun mukaisesti.

Koosteesta valitaan eniten "ääniä" saaneet pelisäännöt (10-12).


Uudistetut pelisäännöt kirjaan "huoneentauluksi" kahvihuoneen seinälle.
Uskon, että tämä "Helppo tuotekehitystyö" lisää  asiakastyytyväisyyttä  sekä on askel parempaan työhyvinvointiin ja yhteenhiileen puhaltamiseen.


 
Kahdenviikon aikana työntekijät kävivät vilkasta keskustelua aiheista.Taululle kerääntyi runsaasti ehdotuksia, joissa oli useita samansuuntaisia tai meritykseltään samaa asiaa tarkoittavia asioita.
Seuraavaksi muotoilen ja yhdistän samanaiheiset ehdotukset ja kokoan eniten suosiota saaneista 10-12 pelisääntöä.Eniten kannatusta saaneet ehdotukset ovat osoituksena siitä, että työyhteisön jäsenet ovat valmiita sitoutumaan niihin.
Tavoite on saada huoneentaulu julkaistavaksi lokakuun ensimmäisellä viikolla. Julkaistamistilaisuus on osastotunnin ynteydessä, jolloin juhlistaan tuotosta yhteisellä kahvihetkellä ja mukaan kutsutaan työpaikkaohjaajat.



"Helppo tehtävä"on valmis ja tuotoksen esittely 9.10.2013 osastotunnilla.



Huomenta Serssijat !
Nyt yhteys toimii mummonmökissä, kun on uusi mokkula. Eiköpä tässä nyt tule tiuhemmin seikkailtua blogissa.Luonnossa on kauniit ruskanvärit ja monenlaiset syyshommat itsekullakin projektiluonnoksena, että mitä pitää tehdä ennen talven tuloa. Semppiä vaan kaikille luonnosten ja muiden oppimistehtävien suhteen.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Monta hyvää askelta kotihoidossa ja tuvilla

Syksy on alkanut niin vauhdikkaasti, ettei merkkiäkään ole ehtinyt MUKA tänne laittaa. Tietysti juttujanne olen lukenut ja upeita arjen elämyksiä Teillä! Vilkas viikko alkaa olla lopuillaan :) ja onhan meilläkin tapahtunut pientä ja suurta ....

Ekaksi olemme saaneet koulutusta hyvinvointi tv:n käyttöön ja ensimmäiset kuvapuhelin yhteydet on jo otettu asiakkaisiin ja tuville :) Kylän ohjelmistoa odotellaan ja aktiivinen opettelu yhdessä asiakkaiden kanssa alkaa. Tästä kuulemme vielä!

Lisäksi viikkoon mahtuu kotihoidon ytimen alueen iltapäivä Pappilan kodalla makkaran paistossa, porkkiksen kotihoidon vohvelikestit Porkkapirtillä ja Aarontuvan tynnyrisaunapäivä. Säät on suosinut ja iloisia hetkiä on ollut niin asukkailla, asiakkailla kuin henkilökunnalla .... Kyllä yhdessä tekeminen on hauskaa. Upea porukka!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Elomarkkinoilla

Tämä on minun helppo tehtävä !
Tehtävän tarkoitus on luoda erillaisuutta potilaan arkirutiineihin, jota meidän osastolla on jo aiemminki tehty.
Ja tähän tuli oiva tilaisuus elomarkkinoiden aikaan. 
Kuljimme muutaman tunnin markkina-alueella;- joimme kahvit eläkeläisten kojulla ja serustelimme ihmisten kanssa . Mainittakoon ihan erikseen se, että eräällä kojulla oli myytävänä  potilaan oma kirja. -Kirja, johon muistelmat oli kirjoittanut hänen poikansa.
Matkalla ihailimme ympärillä olevaa luontoa.
Se pieni reissu oli mieliinpainuva !


Matka alkaa

















matkan varrelta




Markkinoiden etäkatselua....


lähes markkina paikalla....

Kahvi hetki eläkeläisten kojulla......

Markkina kamaa....


markkina fiilistelyä  markkinoilla olijoiden kans....





Paluu matkalla....




Kuvat: pirpalo 2013
Kuvat julkaistu erillisellä luvalla 





Elämyksiä ja kokemuksia KeVa-keskuksessa

                                                         Könkään kuohuja ihailemassa


                                                        Päivälevolla


                                                   Näin syntyy taidetta



                                                               Keinussa kesällä kerran




                                                     Luonnossa makkara maistuu

                                                  Voimaa ja tasapainoa


                                                          Kahvila Herkkusuussa
Hei mihin piireihin minun pitää liittyä että näkisin muiden kirjoituksia saatikka voisin vastata, olen umpitunnelissa vaan en huppelissa

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kesän viimeiset kukkaset :)

Jos saisikin vain keskittyä olennaiseen... elämän ihanuuksista nauttimiseen. Päiväkävelyn antia :)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Että te serssijät usko että, paistoin todella maukkaita muikkuja :) Etelän miehistä ei ollu tietoakaan :)

Vaikeuksia..

Olen tosi huono kirjoittamaan tai ylipäätään tekemään mitään täällä blogissa, en yksinkertaisesti löydä paikkaa minne pitäisi kirjoitella sitä kolmatta homppelia mikä piti tehhä? Apuva

tiistai 3. syyskuuta 2013

vielä pahemmin ravisteltavana

On kuule ravisteltu koulutuksen jälkeenkin... Joka paikassa eletään taas budjetin laatimisaikaa ja ei taida helppoa olla missään. Meidän vanhustyössä isketään nyt mitoituksiin ja joo-o, tietty pienentäen resursseja. Oisko meidän sittenkin pitänyt pitää yllä resurssi-itkua ja valittaa, että meitä on niin vähän ja meillä on ainainen kiire? Me teimme kuitenkin toisin, tultiin näkyviksi arjen rikastamisella, uusilla jutuilla ja yksinkertaisillä ilon hetkillä. Oisko kannattanut? Nyt tietenkin ajatellaan, että meitä voi hyvin karsia, kun ehtivät tehdä muutakin kuin pestä ja syöttää.... Mitä mieltä ootte?
Hei Serssijät!
Projektisuunnitelmaluonnokseen olen yrittänyt perehtyä, jospa blogia selailemalla sekin asia alkaisi pikkuhiljaa selkeytymään :)
Tsemppiä kaikille syksyn tehtäviin ja opiskeluintoa, muistetaan että yhteistyössä on sitä voimaa :)

Hanna vierailulle Taivalkoskelle 10.-11.10.

Hanna Hutka-Ojanen tulee 10.-11. syyskuuta vierailemaan Taivalkoskella ja katsoo yhdessä Elsan kanssa osaston remontointiin liittyvää muutosprosessia. Toisena päivänä Hanna ohjaa ja antaa tukea muiden tuotekehitystöihin Taivalkoskella.

Paikka: Sairaalantie 8

Torstai 10.10. klo 10.00-17.00 Osastoon remontointiin liittyvä muutosprosessi - Elsa, esimiehet ja kaikki asiasta kiinnostuneet
Perjantai 11.10. klo 8.30-14.00 Opiskeluun liittyvää ohjausta ja tukea - Kaikki tervetulleita ja kaikki voivat miettiä kysymyksiä jo etukäteen! Kysymyksiä voi laittaa myös Villelle ville.makela@tamora.fi